Tukikohtia

Eräät seuran jäsenet saivat metsastysretkellään 1930-luvun lopulla Suvipielisen rannalla ajatuksen metsästysmajasta. He ryhtyivätkin tuumasta toimeen ja vuokrasivat sopivan maa-alueen. Sodat pitkittivät toteutusta. Maja valmistui lopulta ja oli paitsi omistajiensa myös muiden Hämeenläänin Metsästysseuran jäsenten käytössä. Maanvuokrasopimuksen päättyessä omistajat myivät rakennukset maanomistalle, joksi oli tullut Hämeenlinnan kaupunki.

Seuran oma metsästysmaja valmistui 1947. Kolme vuotta aikaisemmin seuran kokous oli päättänyt ostaa Alaspään tilan autiotorpan navetan ja riihirakennuksen. Torpan paikalle riihestä pystytettiin talkootyönä oma metsästysmaja. Uusniemi sijaitsee Luolajan kylän takametsillä Rengossa. Majalla suoritettiin vuonna 1981-82 peruskorjaus ja samalla hankittiin maapohja omaksi. Metsästysmajaa käytetään innokkaasti seuran kokouksien ja metsästystapahtumien kokoontumispaikkana. Majaa ovat saaneet käyttää erilaiset pienryhmät kokouksiinsa sekä mm. partiolaiset ja koirakokeiden järjestäjät. Majan seinällä on teksti "NAUTI LUONNON LUMOISTA - VAIN PIRU PIRSTAA PIENTAREENSA". Siinä sitä on ohjetta vielä jälkipolvillekin.

img_0622.jpg

>>Uusniemen metsästysmaja

>>Erälä